Esittely

RETKIOHJELMA

Lähdemme Porin matkakeskuksesta klo 07:00 kohti Forssan Autokeidasta, jossa pidämme kahvitauon.

Ensimmäinen vierailukohde on Riihimäellä sijaitseva Suomen Lasimuseo, jossa museo-opas tutustuttaa meidät tähän lasitaiteiden aarreaittaan ja lasinvalmistuksen sekä lasiteollisuuden historiaan ja nykypäivään. Museossa on hyvin esillä kotimaisen lasitaiteen ja muotoilun taidonnäytteitä ja maailman laajuisestikin merkittävien taiteilijoiden todellisia helmiä. Voimme myös omatoimisesti tutustua mm Heikki Orvolan ja Timo Sarpanevan vaikuttaviin näyttelyihin.

Ravintola Klaasissa nautitun monipuolisen lounaan jälkeen jatkamme matkaa Suomen rautatieliikenteen valtakunnalliseen museoon Hyvinkäälle. Museossa näemme mm. eri aikakauden höyryvetureita, joista vanhin on vuodelta 1868, Suomen presidentin kuuluisan salonkivaunun ja museon todellisena vetonaulana ainoana maailmassa säilyneet Venäjän keisarin upeat vaunut. Museon kokoelma on laaja, sisältäen noin 20.000 esinettä vetureista virkalakkiin. Valokuvakokoelmassa on noin 150.000 kuvaa. Museokierroksella oppaamme johdattaa meidät elämykselliselle aikamatkalle rautateiden mielenkiintoiseen menneisyyteen.

Rautatiemuseosta palaamme takaisin maantielle ja ajamme Lopelle, Punelian järven rannalla sijaitsevaan kelohonkaiseen Marskin Majaan. Suomen marsalkka Mannerheimin metsästysmaja eli Marskin Maja on suomalaisten sotilaiden ylipäällikölleen Suomen marsalkka Mannerheimille jatkosodan aikana rakentama ja lahjaksi antama metsästysmaja marsalkan täyttäessä 75 vuotta vuonna 1942.

Majan nykyinen isäntä esittelee meille aluetta ja kertoo majan tarinaa. Mielenkiintoisen kierroksen jälkeen nautimme Marskin porssikeittoa ja pappilan hätävaraa. Halukkaille on nyt myös sopiva hetki ottaa kyytipojaksi kuuluisa ”Marskin malja”.

Marskin majamuistojen myötä lähdemme kotimatkalle Poriin. Perille saavumme noin klo 21.00

Retken hinta on 105 €/ hlö.

Hintaan sisältyy bussimatkat, sisäänpääsymaksut, paikalliset opastukset, lounas ravintola Klaasissa ja illallinen Marskin Majassa.

Sitovat ilmoittautumiset ja maksut 07.10.2022 mennessä www.lyttylänliikenne.fi / matkat

Maksut Lyttylän Liikenteen tilille FI31 5700 8120 3041 70 tai matkapäivänä pankkikorttimaksu suoraan kuljettajalle.

Puhelin kyselyt sekä sitovat varaukset

Arja Sjöblom p. 044 55 99 591 tai Miikka Sjöblom 044 55 99 602

Kotimaan päivämatkat:

  • 14 vuorokautta ennen matkaa ei tule peruutuskuluja.
  • 13-7 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 10% matkan hinnasta.
  • 6-3 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 50% matkan hinnasta
  • Alle kolme vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 100% matkan hinnasta

UUTUUSRETKI RIIHIMÄEN JA HYVINKÄÄN SEUDULLE 12.10.2022 keskiviikko Porin matkakeskus klo 07:00

105,00  sis. alv.

Syksyn todellinen toivematka sisältää historiallisesti kolme erilaista, mielenkiintoista ja suosittua vierailukohdetta. Suomen valtakunnallinen lasimuseo, nostalginen rautatiemuseo ja historiallisesti kuuluisa Marskin Maja.

 

Paikkoja jäljellä

Yksityiskohdat

Lähtö: 12.10.2022 07:00
Porin matkakeskus tilausajolaituri

Saapuminen: 12.10.2022 21:00
Porin matkakeskus