Esittely

Porvoon keskiaikaisesta asemakaavasta muistuttaa Vanhassa Porvoossa olevat sokkeloset kujat, puutalot ja ranta-aitat. Porvoon nähtävyyksiä ovat muun muassa Vanha Porvoo, Porvoon
tuomikirkko ja Runebergin kotimuseo. Matkailijoita houkuttelevat kaupunkiin myös ravintolat,
kahvilat, saaristo ja veneily.

Matkaohjelma

Lähtö Rauman linja-autoasemalta Lyttylän Liikenteen bussilla klo 06:30, Euran ja Huittisten kautta kohti Porvoota. Matkalla pidämme maukkaan aamiaistauon Forssan Autokeitaalla. Aamiaisen jälkeen jatkamme matkaa kohti Porvoota. Porvoossa oppaamme johdatuksella teemme opastetun kaupunkikierroksen bussillamme. Porvoon tuomiokirkolla jalkaudumme bussista ja teemme lyhyen kävelymatkan kirkolta Porvoon vanhaan kaupunkiin. Opastus päättyy rihkamatorille, jonka jälkeen alkaa omaa aikaa tutustua mielenkiintoiseen Porvooseen. Halukkaille opastuksen jälkeen käynti Brunbergin makeistehtaan myymälässä.
Porvoosta lähdemme klo 15:00 kotimatkalla, mutta matkalla poikkeamme vielä todella
mielenkiintoisessa sisustustavaratalo Kasvihuoneilmiössä Nummi-Pusulassa. Tässä todella näkemisien arvoisessa paikassa nautimme iltapäivän munkkikahvit ja kahvittelun lomassa voit tehdä huikeita ostoslöytöjä tavaratalon uumenista. Ostosten jälkeen jatkamme kotimatkaa Raision kautta Raumalle. Rauman linja-autoasemalla olemme noin klo 20:00.

Matkan hinta 85 € / hlö

Hintaan sisältyy, bussimatkat Lyttylän Liikenteen bussilla, monipuolinen aamiainen Forssan Autokeitaalla, oppaanpalvelut Porvoossa, iltapäiväkahvit Kasvihuoneilmiössä.

Matkalle varattu 50 paikkaa, joten varaa paikkasi nopeasti. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sitovat ilmoittautumiset 20.06.2022 mennessä. Varaukset nettisivuilla www.lyttylanliikenne.fi

Puhelinvaraukset
Arja Sjöblom 044 55 99 591 tai Miikka Sjöblom 044 55 99 602
Maksut Lyttylän Liikenteen tilille FI31 5700 8120 3041 70 Myös pankkikorttimaksut kuljettajalle matkapäivänä. 

Matkaehdot:

Matkojen hinnat eivät sisällä peruutusturvaa, joten suosittelemme matkavakuutuksen ottamista!

Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja, joiden lisäksi on Lyttylän Liikenne Oy:n omat ehdot, koskien matkavarausten peruuttamista.

Pohjoismaat, Baltia sekä kotimaan matkat, jotka sisältävät hotellimajoituksen:

  • 30 vuorokautta ennen matkaa ei tule peruutuskuluja
  • 29-14 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 10% matkan hinnasta
  • 13-7 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 50% matkan hinnasta
  • Alle seitsemän vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 100% matkan hinnasta.

Kotimaan päivämatkat:

  • 14 vuorokautta ennen matkaa ei tule peruutuskuluja.
  • 13-7 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 10% matkan hinnasta.
  • 6-3 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 50% matkan hinnasta
  • Alle kolme vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 100% matkan hinnasta.

Valmisryhmien matkat:

  • Aina erillisen sopimuksen mukaan, riippuen matkasta ja matka-ajasta.

PORVOO SEKÄ AINUTLAATUINEN KASVIHUONEILMIÖ 29.06.2022 keskiviikkona klo 06:30 Rauman linja-autoasema

85,00  sis. alv.

UPEA HISTORIALLINEN PORVOO SEKÄ AINUTLAATUINEN KASVIHUONEILMIÖ

Paikkoja jäljellä

Yksityiskohdat

Lähtö: 29.06.2022 06:30
RAUMAN LINJA-AUTOASEMA

Saapuminen: 29.06.2022 20:00
RAUMAN LINJA-AUTOASEMA