Esittely

Teemalla Linnasta – > Linnaan päiväretkellä tutustumme Hämeenlinnan ehkä parhaimpiin nähtävyys kohteisiin. Aulanko, luontoelämysten helmi. 1906 rakennetusta graniittisesta näkötornista aukeaa huikea näköala Vanajaveden laaksoon, yhteen kansallismaisemistamme. Nuori Jean Sibelius samoili Aulangon metsissä ja Aulangon vuoren laelta avautuvan kansallismaiseman kerrotaan inspiroineen säveltäjäneroa Finlandian säveltämiseen.

Rosenlew-yhtymän pääjohtaja Carl Wilhelm Rosenlew rakennutti Hämeenlinnaan edustuskäyttöön Sigurd Frosteruksen suunnitteleman metsästyskartanon, jota alettiin sittemmin kutsua Vanajanlinnaksi. Se valmistui 1924 ja siitä muodostui Suomen taloudellisen, poliittisen ja kulttuurin valtaeliitin vierailu-, loma- ja juhlapaikka kabinettipolitiikalle suotuisine salonkeineen, vierashuoneineen ja sviitteineen.

Entinen Hämeenlinnan lääninvankila, vuonna 1871 valmistunut Suomen ensimmäinen sellivankila avautui Suomen kansallismuseon yleisökohteena 2.5.2019. Samalla Kansallismuseo aloitti vankilan näyttelyn ja kävijäkokemuksen uudistamisen, jossa nousevat pintaan ihmisyyden perimmäiset kysymykset ja monenlaiset tunteet. Vankeinhoito lääninvankilassa päättyi vuonna 1993. Lääninvankila muutettiin Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämäksi museoksi 1997. Kansallismuseo avasi kohteen nimellä Vankila.

Pentinkulma sai asukkaansa ja tarinansa Väinö Linnan kynästä. Kun urjalalainen kirjailija päätti aikanaan itse johdattaa lukijansa Täällä Pohjantähden alla -trilogian taustamaisemiin Urjalaan, sai Väinö Linnan reitti näin alkunsa. Perinne elää vielä tänäkin päivänä. Reitti taittuu bussilla ja se aloitetaan kirjastolta, jossa on esillä Väinö Linnan työhuone. Matkan varrella pysähdytään muun muassa Ittellisen pirtille ja Koskelan torppaan.

 

MATKAN HINTA 90€ / HLÖ

Matkan hintaan sisältyy: Bussikuljetukset Lyttylän Liikenteen bussilla, lounasruokailu Vanajanlinnan golf klubilla, sisäänpääsymaksut, oppaanpalvelut, iltapäiväkahvit Koskelan torpalla, polttoainelisämaksu ja toimitusmaksut

Sitovat ilmoittautumiset ja maksut 03.07.2024 mennessä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Arja Sjöblom 044 55 99 591 tai Miikka Sjöblom 044 55 99 602

Maksut Lyttylän Liikenteen tilille:       FI31 5700 8120 30 4170

Matkojen hinnat eivät sisällä peruutusturvaa, joten suosittelemme matkavakuutuksen ottamista!

Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja, joiden lisäksi on Lyttylän Liikenne Oy:n omat ehdot, koskien matkavarausten peruuttamista.

Kotimaan päivämatkat:

  • 14 vuorokautta ennen matkaa ei tule peruutuskuluja.
  • 13-7 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 10% matkan hinnasta.
  • 6-3 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 50% matkan hinnasta
  • Alle kolme vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 100% matkan hinnasta.

Valmisryhmien matkat:

  • Aina erillisen sopimuksen mukaan, riippuen matkasta ja matka-ajasta.

Matkaohjelma

Linnasta -> Linnaan päiväretkelle lähdemme keskiviikkona 10.07.2024 Abc Tikkula klo 06:45 ja Porin matkakeskus klo 07:00. Hämeenlinnaan ajamme Forssan kautta, jossa pidämme omakustanteisen kahvitauon Forssan Autokeitaalla. Tauon jälkeen suuntaamme kohti Hämeenlinnaa. Hämeenlinnasta saamme kyytiimme asiantuntevan oppaamme ja hänen ammattitaitoisella tuntemuksella tutustumme päivämme kohteisiin Hämeenlinnassa. Teemme pienen kaupunkikierroksen bussilla ja käymme mm. Aulangon upeita kansallismaisemia ihailemassa. 

Päivän lounaan nautimme Vanajanlinnan Golf klubilla. Maukkaan lounaan jälkeen oppaamme johdatuksella kuulemme, koemme ja näemme upean Vanajanlinnan miljöön. Vanajanlinnan opastuksen jälkeen siirrymme bussilla Hämeenlinnan keskustaan ja vierailemme oppaamme asiantuntevalla opastuskierroksella vanhassa lääninvankilassa. Kuulemme vankilan historiasta ja asiakkaista. Vankila on yksi Suomen kansallismuseon yleisökohteista. 

Vankilakierroksen jälkeen vierailumme Hämeenlinnassa päättyy ja suuntaamme bussimme kohti Urjalaa. Urjalassa kuljemme Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla maisemissa. Urjalan oppaan johdatuksella kuulemme miten Väinö Linna liittyy Urjalaan. Näemme mm. tarkan kopion Väinö Linnan työhuoneesta Urjalan kirjastossa. Bussilla ajamme ns. Väinö Linnan reitin ja nautimme iltapäivän kahvit Koskelan torpalla. Kahvittelun jälkeen aloitamme kotimatkan. Idyllisillä maalaismaisemillaan ja kylillään ihastuttava Taikayöntie on yksi Suomen virallisista ja komeimmista matkailuteistä. Kumpuilevat peltomaisemat, kaunis jokilaakso sekä tietä reunustavat vauraat maatilat ovat Taikayöntien ominaisinta maisemaa. Taikayöntie alkaa Urjalasta ja jatkuu Huittisiin asti.  

”Läpi Urjalan ja kautta Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen, nytpä maistuu työ, varstat maihin lyö, tää on Urjalan taikayö.” Näin kuuluu Martti Innasen vuonna 1967 julkaistu kappale.

Porissa olemme noin klo 19:15 aikoihin. Paluun kellon ajat ovat suuntaa antavia.

LINNASTA LINNAAN 10.07.2024 Vanajanlinna & Hämeenlinnan vankilamuseo ja Väinö Linna Urjalassa

90,00  sis. alv.

LINNASTA -> LINNAAN TEEMALLA HÄMEENLINNAA SEKÄ VÄINÖ LINNAA

MATKAN HINTA 90€ / HLÖ

Paikkoja jäljellä

Yksityiskohdat

Lähtö: 10.07.2024 06:45
Abc Tikkula klo 06:45, Porin matkakeskus klo 07:00

Saapuminen: 10.07.2024 19:30
Porin matkakeskus, Abc Tikkula