Esittely
Päivä 1.
Lähdemme Rauman linja-autoasemalta klo 05:30, Abc Tikkula klo 06:10 ja Porin matkakeskus klo 6.15 ja ajamme kaunista Järvisuomen tietä Jyväskylään ja edelleen Kolille. Matkalla pidämme taukoja tarpeen mukaan, joista yksi suositussa Juustoportin lounasravintolassa Kuopiossa.
Iltapäivällä saavumme henkeä salpaavan kauniille Kolille. Uljas, mahtava Koli on oikeutetusti nimetty suomalaisuuden kansallissymboliksi. Kolin omaleimainen lumo on sen huipulta avautuva majesteettisen jylhät maisema, metsäiset vaarat ja Pielisen kauas pohjoiseen ja etelään mutkitteleva rantaviiva sekä lukuisat saaret. Aluksi vierailemme Kolin luontokeskus Ukossa, jossa tutustumme Suomen tunnetuimpaan kansallismaisemaan ja mahdollisesti käymme katsomassa filmiesityksen (aikavaraus). Tämän jälkeen voimme omatoimisesti tutustua kansallispuiston suosittuihin nähtävyyksiin.
Illaksi ajamme Ilomantsiin, jossa majoitumme kahdeksi yöksi aivan keskustassa sijaitsevaan Hotelli Pogostan Hoviin, nauttimaan pohjoiskarjalaisesta vieraanvaraisuudesta. Myöhemmin illalla nautimme aivan itärajan tuntumassa Möhkössä sijaitsevassa tunnelmallisessa Mantan Majatalossa maukkaan päivällisen, jonka pääruokana on talon suosittu riistakäriste saksanhirvestä.
Päivä 2.
Seuraavana päivänä hotelliaamiaisen jälkeen tutustumme kiinnostavaan ja moni-ilmeiseen karjalaiseen Ilomantsiin – itärajan ainutlaatuiseen helmeen ja olemme onnistuneet saamaan päivän huippuoppaaksi Olavi Suhosen. Hän johdattaa meidät aluksi “Sadan enkelin kirkkoon”, joka on vuonna 1796 rakennettu, ihmeellisen värikkäästi koristeltu luterilainen kuvakirkko. Kirkko on nimensä mukaisesti koristeltu yli 100 enkelin taidekuvalla. Koristelu on Suomessa ainutlaatuinen.
Vaikuttavan kirkkovierailun jälkeen vierailemme maineikkaalla Hermannin Viinitilalla, joka on Suomen vanhin viinitila. Hermannin kuohuviini on ensimmäinen kultamitalilla laadustaan palkittu kuohuviini. Meillä on myös mahdollisuus ostaa tilan tuotteita.
Päivän kohokohta on Ravintola Parppeinpirtin karjalaisen pitopöydän maukkaat herkut, joita pääsemme nauttimaan itse karjalaisen ruokakulttuurin helmessä. Karjalaistalon henki ja tuoksut virittävät ikiaikaiseen tunnelmaan kantelemusiikin soidessa taustalla. Pirtin perinneleipomosta voimme ostaa perinteisiä karjalanpiirakoita kotiin viemisiksi.
Suurenmoisen lounaan jälkeen retkemme jatkuu runonlausujan kylässä, jossa yhdistyvät karjalaisen kulttuurin ominaispiirteet; kantelemusiikki, käsityöt, ortodoksisuus sekä perinneruoat. Parppeinvaaralla sijaitsevat Runonlaulajan pirtti, Mateli Kuivalattaren ja Korhosen museoaitat, Rajakenraali Raappanan maja, Kaikkien Pyhien tsasouna, Luontopirtti Mesikkä.
Upean retkipäivän päätteeksi asiantuntevan oppaamme johdolla siirrymme tutustumaan talvi- ja jatkosodan tapahtumapaikkoihin ja vierailemme EU:n manner-Euroopan itäisimmällä pisteellä. Mielenkiintoisen rajavierailun jälkeen palaamme takaisin hotellimme.
Päivä 3.
Kolmantena päivänä retkemme jatkuu hotelliaamiaisen jälkeen kohti Valamon luostaria Heinävedellä.
Matkalla pidämme runsasaikaisen (n. 1-2 h) retkitauon Joensuussa, jossa vierailemme Taitokorttelin monipuolisessa matkailu-, käsityö- ja kulttuurikorttelissa. Taitokorttelista on muodostunut vuosien varrella matkailijoiden, kaupunkilaisten, käsityöammattilaisten ja harrastajien keskuskohde. Viihtyisä ympäristö ja vanhan puutalokorttelin tunnelma kutsuvat meitäkin viettämään mielenkiintoista aikaa ainutlaatuisessa miljöössä Joensuun suosituimmassa matkailukohteessa.
Valamon luostarissa tutustumme paikallisoppaan johdolla rauhaisaan luostarielämään ja mielenkiintoiseen ortodoksikulttuuriin. Päivän maukkaan lounaan nautimme Luostariravintola Trapesan noutopöydästä. Rauhoittavan luostarikäynnin jälkeen lähdemme kotimatkalle Jyväskylän, Tampereen, Rauman kautta Poriin. Matkalla pidämme tarvittavat tauot. Porissa olemme myöhään illalla.
Hinta on 370 €/hlö
Hintaan sisältyy ohjelman mukainen bussimatka, hotellimajoitus kahden hengen huoneessa aamiaisineen, 2 x pitopöydän ruokailut Ilomantsissa torstaina ja perjantaina, erilaiset maksut vierailukohteissa sekä Valamon Luostarin opastus ja ruokailu Luostariravintola Trapesan noutopöydästä.
Ilmoittautumiset viimeistään 2.10.2026 mennessä.
Matkalle on varattu 40 paikkaa, joten toimi nopeasti. Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Maksut Lyttylän Liikenteen tilille: FI31 5700 8120 3041 70
Puhelin varaukset
Arja Sjöblom 044 55 99 591 tai Miikka Sjöblom 044 55 99 602
Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja, joiden lisäksi on Lyttylän Liikenne Oy:n omat ehdot, koskien matkavarausten peruuttamista.
Pohjoismaat, Baltia sekä kotimaan matkat, jotka sisältävät hotellimajoituksen:
- 30 vuorokautta ennen matkaa ei tule peruutuskuluja
- 29-14 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 10% matkan hinnasta
- 13-7 vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 50% matkan hinnasta
- Alle seitsemän vuorokautta ennen matkaa peruutuskulut ovat 100% matkan hinnasta
SYKSYINEN TOIVERETKI POHJOIS-KARJALAAN 08.-10.10 to-la Hinta 370€ / hlö
Upea syysretki on räätälöity monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi. Se sisältää mm. jylhänkauniita vaaramaisemia, ennen kaikkea ihastuttavaa luontoa syksyisessä väriloistossa, muistorikasta karjalaista kulttuuria ja maukasta karjalaista perinneruokaa, ainutlaatuista kirkkotaidetta, mielenkiintoista sotahistoriaa ja lopuksi tunnelmallista luostarielämää.
